Patricia Moyes

Patricia (Penny) Pakenham-Walsh (1923 – 2000) syntyi Irlannissa tuomariperheeseen. Penny varttui kuitenkin Englannissa ja kävi tyttökoulua Northamptonin lähellä. Jo maailmansodan aikana hän teki elokuvakäsikirjoituksen ilmavoimien tutkaa käsittelevään dokumenttifilmiin. Lisää kokemusta elokuvamaailmasta hän sai ollessaan kuuluisan näyttelijän ja ohjaajan Peter Ustinovin assistenttina kahdeksan vuoden ajan. Vuonna 1951 hän avioitui valokuvaaja John Moyesin kanssa. Vuosina 1953–1958 (toisen lähteen mukaan 1958 – 1962) hän työskenteli Vogue-lehden brittipainoksen toimittajana ja kolumnistina, tutustuen näin muoti- ja lehtimaailmaan. Penny Moyes käänsi ranskan kielestä näytelmän Time Remembered, jota esitettiin Lontoossa ja Broadwaylla vuonna 1957. Toipuessaan ranskassa hiihto-onnettomuudesta vuonna 1959, hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa ”Kuolleet eivät hiihdä”.

Penny ja John Moyesin avioliitto päättyi eroon vuonna 1959. Vaikka Penny avioitui myöhemmin James Haszardin kanssa, julkaistiin kirjat kuitenkin yhä Patricia Moyes -nimellä. Haszard työskenteli Haagin kansainvälisessä tuomioistuimessa ja pariskunta tunnettiin innokkaina laskettelijoina ja purjehtijoina. He muuttivat Washingtoniin Jimin uuden työn myötä 1970-luvun alussa. Miehen päästyä eläkkeelle he muuttivat Karibialle, Virgin Gordaan, brittien puolelle Neitsytsaaria. Jim kuoli siellä vuonna 1994 ja Penny vuonna 2000.

Moyesin kirjat edustavat perusbrittiläistä dekkariperinnettä, jossa pääpaino on rikoksen selvittämisessä, eikä itse rikoksessa. Kaikissa hänen jännäreissään on päähenkilöinä Henry ja Emmy Tibbett. Henry on Scotland Yardin ylitarkastaja (titteli on aluksi chief inspector ja lopulta detective chief superintendent), mutta myös Emmy osallistuu roistojahtiin aktiivisesti. Aviopari päähenkilöinä rikosjännärissä toimii yllättävän hyvin ja tuo kirjoihin mukavan tunnelman ja arkitodellisuuden leiman. Pidän Patricia Moyesin kirjoista juuri tuon realistisuuden vuoksi.

Moyesin jännäreissä matkustellaan paljon. Hän kuvaa tapahtumapaikkoja elävästi ja luonnollisesti koska kulloinenkin miljöö on hänelle tosielämästä tuttu. Hänen lasketteluharrastuksensa näkyy kirjoissa ”Kuolleet eivät hiihdä” sekä ”Murha Alpeilla.” Haszardin Haagin työn seurauksena kirjoissa ”Yölautta tuonelaan”, ”Syntymäpäivälahjaksi kuolema” ja ”Setä kuolema hollannissa” käväistään luontevasti Alankomaissa. Pennyn työskentely Voguessa antoi taustatietoa ”Muotimurha” – kirjaan ja muutto Karibialle antoi tapahtumapaikan kirjoille ”Musta leski” ja ”Musta tyttö, valkoinen tyttö” sekä ”Angel Death.” Kokemus elokuvamaailmasta Ustinovin kanssa varmaankin auttoi kirjan ”Tähdenlento” kirjoittamisessa.

Penny piti kovasti kissoista ja kirjoitti jännäreiden lisäksi kaksi kissa-aiheista kirjaa. After All They're Only Cats (1973) kertoo Belinda -kissasta, joka valitsee itselleen isäntäpariskunnan ja vie heidät sitten haluamiinsa seikkailuihin. How To Talk To Your Cat (1991) on huumorilla höystetty opas kissojen käyttäytymiseen ja kommunikoimiseen niiden kanssa.

Kirjastaan ”Syntymäpäivälahjaksi kuolema” (1970) Patricia Moyes sai amerikkalaisen Edgar Allan Poe palkinnon.


Patricia Moyesin jännärit: 

Dead Men Don’t Ski 1958 - Kuolleet eivät hiihdä 1961
The Sunken Sailor 1961
Death von the Agenda 1962 - Esityslistalla murha 1983
Murder a la Mode 1963 - Muotimurha 1964
Falling Star 1964 - Tähdenlento 1965
Johnny Under Ground 1965 - Totuus nukkuu sikeästi 1969
To Kill a Coconut 1967 (1977?)
Murder Fantastical 1967
Death And The Dutch Uncle 1968 - Setä Kuolema Hollannissa 1970
Who Saw Her Die? 1970 - Syntymäpäivälahjaksi kuolema 1973
Season Of Snows And Sins 1971 - Murha Alpeilla 1974
The Curious Affair Of The Third Dog 1973 - Kolmannen koiran kummallinen tapaus 1978
Black Widower 1975 - Musta leski 1979
Who Is Simon Warwick? 1978 - Kuka on Simon Warwick? 1982
Angel Death 1980
A Six-Letter Word for Death 1983
Night Ferry To Death 1985 - Yölautta tuonelaan 1988
Black Girl, White Girl 1989 - Musta tyttö, valkoinen tyttö 1992
Twice in a Blue Moon 1993