MacLean, Alistair: Armoton meri

Alistair MacLean
Armoton meri
WSOY 1985
The Lonely Sea 1985

”Vankkoja suolapärskeisiä seikkailuja, miehiä joille meri on elämä. Hurjia meritaisteluita, ponnisteluja uppoavien laivojen pelastamiseksi, vakoilut, salakuljetusta, huumekauppaa... siinä Alistair MacLeanin kirjan ainekset.
MacLean tuntee meren vaarat, hän ymmärtää merenkävijän elämää, koska on itse sen kokenut.
Armottomaan mereen on koottu jännityksen suurmestarin parhaat merikertomukset 30 vuodelta. Niistä ensimmäisenä on Dileas, jolla MacLean voitti 1954 pääpalkinnon Glasgow Herald -lehden kilpailussa. Se oli lähtölaukaus vuosisadan upeimmalle jännityskirjailijan uralle.”

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1986: ”Takakansi kertoo, että tämä teos sisältää MacLeanin parhaat merikertomukset kolmenkymmenen vuoden ajalta, mutta vaikka niinkin olisi, niin tekijänsä kertojanmainetta ne eivät totisesti kiillota. Useat kirjan jutelmista eivät edes rakenteeltaan täytä kertomuksen mittoja ja vaikuttaa siltä, että ne lähinnä ovat lehtien tilaamia ja löysästi sepitettyjä tilapääjuttuja, joita ei ole tarkoituskaan muistaa lukemishetkeä pitemmälle. Jokunen taas maistui silkalta harjoitelmalta, joka on kaivettu esiin jostain pöytälaatikosta. Ainoa neljästätoista kertomuksesta, jonka muistan parin viikon päästä lukemisesta, on raportinluonteinen "Bismarckin upottaminen", koska siinä selostettiin Saksan sotalaivaston ylpeyden, taistelulaiva Bismarckin viimeiset vaiheet ja upottamiseen vaikuttaneet tekijät niin jäntevästi, että se kävi hyvinkin historian kertauskurssista.”

MacLean, Alistair: Saalistus Barentsinmerellä

Alistair MacLean

Alistair MacLean
Saalistus Barentsinmerellä
WSOY 1984
San Andreas 1984

”Hyytävä seikkailu Saattue Murmanskiin –romaanin maisemissa. Taistelu sairaalalaivasta, jossa liikkuu salaperäinen tappaja.”

Tässä kirjassa ei kertoja ole sankarina, vaan tapahtumia kuvataan ulkopuolisen tarkkailijan silmin. Tarina kertoo brittiläisestä sairaalalaivasta, joka lähtee sodan aikana Murmanskista kohti Aberdeenin satamaa Skotlannissa. Laivalla sattuu sarja tihutöitä ja pian sitä ahdistelevat saksalaiset lentokoneet ja sukellusvene. Nämä eivät kuitenkaan upota laivaa, vaan yrittävät saada sen pysähtymään vaurioittamalla sitä. Alus kärsii vakavia vaurioita ja osa miehistöstä kuolee tai haavoittuu. Ahdistelijat joutuvat haaksirikkoon ja henkiin jääneet pelastetaan sairaalalaivaan. Miehistö on ymmällä, mutta lukija arvaa pian mistä on kysymys. Laivalla on jotain arvokasta, jota saksalaiset haluavat.

Kovia kokenut alus pyrkii myrskystä huolimatta vajaalla miehistöllä kohti kotisatamaa. MacLean ei tällä kertaa tarjoa yllättäviä juonenkäänteitä ja jännityskin pysyttelee keskinkertaisena. Laivan sairaalahenkilökunta ja päällystö pohtii kirjassa sodan moraalikysymyksiä. Miten suhtautua merestä pelastettuihin vihollisiin, jotka yrittivät juuri upottaa heitä? Auttaako saksalaisen pommikoneen suunnistustaitoinen päällikkö brittialuksen navigoinnissa, kun hänen omat pomminsa ovat tappaneet laivan navigointiupseerin?

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1985: ”Sekä kirjoittaja että kääntäjä hallitsevat sellaisen tekstintekotaidon, jota silkoisen ja lukuisia kertoja aikaisemmin luetun jännityksen aikaansaaminen edellyttää. On varmaa, että tämä on tietyllä tavalla tarpeeseen kirjoitettu: juoni ja tapahtumat ovat riittävän selkeitä, jotta kirjasta vaivatta selviytyy. Sodanaikainen laivamiljöö ympärillään Norjanmeri antaa mahdollisuudet vaikeuksien syntyyn. Sukellusveneen päälle ajo kuuluu sekin merisodan normaaliin rekvisiittaan. Sabotööri laivassa on harvinaisempi ilmiö. Mitään uutta ei luonnollisestikaan kirjalla pyritä merisotajännäreihin lisäämään. Sairaalalaivaa voidaan kuitenkin käyttää muuhunkin kuin alkuperäiseen tarkoitukseen, mikä tehtävä onkin eräiden tapahtumien syy.”

MacLean, Alistair: Tulvaportti

Alistair MacLean 
Tulvaportti
WSOY 1983
Floodgate 1983

Sekalainen konnaryhmä räjäyttelee hollannin patoja. Juttua tutkii poliisimestari, eversti van de Graaf, sekä ylikomisario van Effen. Roistot kaappaavat Julien, Effenin sisaren ja Annemarien, Effenin työtoverin. Effen tekeytyy asekauppiaaksi ja myy roistoille ohjuksia. Asekauppa ja monet muut yksityiskohdat kuvataan tökerösti. Asekauppias ei näytä olevan kiinnostunut saamaan maksua eivätkä ryökäleet epäile mitään. Käy ilmi, että konnat haluavat iskuillaan painostaa alankomaiden hallitusta puuttumaan Irlannin ja Britannian selkkaukseen. Konnien touhu kaiken kaikkiaan kuvataan jotenkin ylimalkaisesti. Julien ja Annemarien kauneutta selvitetään laajasti. Missä ikinä tapahtumat ovatkaan, siellä on myös hyvä valikoima juomia. Jokainen jong jeneverin kulaus ja konjakkiryyppy selostetaan tarkasti. Varsinaiseen toimintaan ei päästä lainkaan. Effen apureineen yhtäkkiä tainnuttaa konnat kaasulla ja juttu on ohitse. Effenin ja Annemarien romanssikin kuvataan nopeasti pakollisena sivujuonena. MacLeanin tuotanto näyttää olevan hyvin epätasaista. Tämä on siis sieltä huonoimmasta päästä.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1984: ”Terroristiryhmä räjäyttää Hollannin patoja ja saattaa maan ylimmän johdon kaaostilaan. Tihutyöntekijöiden joukkoon soluttautuvat poliisit ryhtyvät ratkaisemaan tehtävää. Sekavaa vyyhtiä selvitellään tekijälle ominaisella tyylillä ja kuvaus huipentuu loppuratkaisuun, jonka sävy ja luonne poikkeavat miellyttävästi patenttiratkaisuista. Hyvää jännitysviihdettä.”

MacLean, Alistair: Partisaanit

Alistair MacLean
Partisaanit
WSOY 1982
Partisans 1982

”Tehtävä Jugoslaviassa. Vakoilutarina toisen maailmansodan hurjilta vuosilta.”

Päähenkilö, majuri Petersen saattaa sodan aikana muutaman henkilön Italiasta Jugoslaviaan. Mennään laivalla, varastetuilla kuorma-autoilla ja poneilla ylös vuorille. Saatettavat henkilöt salaavat taustansa, liittolaiset ja viholliset salaavat tarkoitusperänsä ja tietysti itse päähenkilökin kumppaneineen salaa todellisen henkilöllisyytensä. Kun vihdoin päästään perille, sama porukka palaa takaisin rannikolle. Tarinassa on oudon tapahtumaköyhä juoni.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1983: ”Suomalaiset ovat uskollisia MacLeanin lukijoita ja ostajia, mitä on pitkään sopinut ihmetellä; hänen tuotantonsa on ollut erittäin sadistista ja raakaa jo pitkään. Partisaanit tekee yllättävän poikkeuksen, ehkä aihepiirikin on asiaa auttamassa. Partisaaneissa MacLean palaa toiseen maailmansotaan ja tarkastelukulma on toinen kuin pitkään aikaan toisesta maailmansodasta kertovissa kirjoissa. Päähenkilöinä ovat usean tiedustelupalvelun miehet ja tapahtumapaikkana on Jugoslavia. Siellä rintamalinjat kulkivat syvällä ihmisten mielissä. Tietysti sankari on kaiken tietävä ja aavistava, mutta henkilöt ovat kuitenkin ihmisten näköisiä ja heillä on tavallisten ihmisten huolet. Juonenteon MacLean kyllä osaa eikä pahoja raakuuksiakaan ole tarjolla.”

MacLean, Alisteir: Kuolonhyppy

Alistair MacLean

Alistair MacLean
Kuolonhyppy
WSOY 1975
Circus 1975

”MacLeanin uuden jännitysromaanin tapahtumat sijoittuvat kiertävään sirkukseen ja jännityksen maailmanmestari liikkuu sirkusväen parissa kuin kotonaan – hän seurasi sirkuksen mukana ympäri maailmaa saadakseen kirjaansa aidon tunnelman. Siinä hän myös onnistui.
Operaatio kolme sokeaa kotkaa on sirkuksen vetonaula. Tämän henkeäsalpaavan trapetsinumeron suorittaa sidotuin silmin Saksan Demokraattisesta Tasavallasta paennut veljeskolmikko.
Bruno, veljeksistä suurin ja kaunein, on myös melkoinen selvännäkijä, Uri Gelleriäkin etevämpi. Hänellä on sataprosenttinen muisti ja hän lukee ajatuksia kuin tyhjää vaan. Juuri tällaista sankaria CIA:n herrat tarvitsevat tehtävään, jonka onnistumisesta koko ihmiskunnan kohtalo on riippuvainen.

Bruno lupautuu tehtävään ja palaa sirkuksen kerman kera entiseen kotimaahansa. Näissä merkeissä sirkus sitten pyörii. Ja agentit taistelevat. Trapetsitaitojaan käyttäen Bruno tekee tempun jos kaksikin apunaan veljiensä lisäksi mitä valiomuotoisin joukko muuta sirkusväkeä: lassotaituri, voimamies, meksikolainen veitsenheittäjä – ja tietysti salaperäinen nainen, joka on solutettu sirkusseurueeseen siksi että hän on erikoisagentti ja kaunis.

Jännitys tihenee loppua kohti lähes kestämättömäksi. Onnistuuko peloton Bruno uhkarohkeissa, mielettömyyttä hipovissa suunnitelmissaan. Miten käy Brunon ja kauniin Marian romanssin, jonka kehitystä koko sirkusmaailma ja taistelevat agentit jännityksellä seuraavat?
Yllätys seuraa toistaa, loppuratkaisu ei taatusti ole helpolla arvattavissa eikä MacLeanin uuden jännitysromaanin seurassa pääse pitkästymään!”

Eräässä Itä-Euroopan maassa kehitellään huimaa antimateriaan perustuvaa asetta. CIA haluaa tietysti sen omiin käsiinsä. Maailman kuulu sirkus pestataan kulissiksi ja lähdetään Eurooppaan. Heti alusta lähtien vastapuoli on jyvällä asiasta ja surmaa avainhenkilöitä.
Trapetsitaiteilija Brunon on määrä tunkeutua Craun kaupungissa olevaan tarkoin vartioituun Lubylanin tutkimuskeskukseen ja varastaa antimaterian kaava. Avuksi on pestattu CIA:n agentti Maria, joka kuitenkin toimii reissulla kuin amerikkalainen kotirouva. Toiminta on muutenkin kovin tökeröä ja suunnittelematonta. Lähdetään vain reissuun ja toimitaan korvakuulolta. Perillä Craussa salaisen poliisin päällikkö seuraa tilannetta ja matkalaisia salakuunnellaan ja varjostetaan. Hataran suunnitelman avulla tunkeudutaan tutkimuskeskukseen ja ruumiita tulee. Tämä on ilmeisesti MacLeanilta jonkinlainen kiireessä hutaistu tekele. Harvoin on päähenkilöiden romanssiakaan kuvattu tökerömmin.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1975: ”Kovalla nimellä voi kirjoittaa mitä tahansa, kyllä kansa ostaa. Ihmetellä täytyy, miten kauan. Antimaterian kaavan varastaminen itäblokin maasta vain jotta se saataisiin vastuunsa tuntevan kansan haltuun, on lähellä uskomattomuuden huippua. Tuskinpa "CIA:n herratkaan" sentään tällaista keksisivät. Juonen loogisessa kulussa on kömmähdyksiä ja ratkaisut ovat lähinnä mielettömiä. Taskusta otetusta muovikelmusta löytyy muoviin sidottua happoa, jolla teräs saadaan taikinaksi, ja ankaran moraalinen päähenkilö, akrobaatti Bruno, huuhtelee alas viemäriputkiin koko antimaterian kaavan, jotta maailma ei tuhoutuisi. Valitettavasti hän ei edes suostu muistamaan sitä ulkoa, kun juuri sen takia vältti vilkaisemasta papereita!”

MacLean, Alistair: Särkyneen sydämen sola

Alistair MacLean
Särkyneen sydämen sola
WSOY 1974
Breakheart Pass 1974

”Kolera on nopeasti leviävä kulkutauti, ja kun Nevadan sydämestä, pienestä Fort Humboldtin linnakkeesta ilmoitetaan että sitä on liikkeellä Yhdysvaltain ratsuväessä, korkein johto ei jää toimettomaksi. Avustusretkikunta lähtee liikkeelle tiukkakatseisen eversti Claremontin johdolla. Ikävä vain että sen on pakko pysähtyä rähjäiseen Reese Cityyn polttoainetäydennystä varten, sillä sieltä tuppautuvat armeijan junaan sheriffi Pearce sekä etsintäkuulutettu kovanaama John Deakin. Jo edellä mainitusta kaksikosta olisi voinut päätellä, että retkikunnan kohtalo on vaakalaudalla. Mutta vasta kun lempeännäköinen juna tuksuttaa kohti Särkyneen sydämen solaa, alkaa matkustajien joukossa tunnelma kiristyä – monestakin syystä. Harva sentään aavistaa, että solassa vaanii kuolema.”

Seikkailujännärien tekijä MacLean kirjoitti myös villin lännen tarinan intiaaneineen, saluunoineen ja konnineen. Noin vuonna 1873 lähtee armeijan juna kohti etäistä Fort Homboldtin linnoitusta. Siellä on puhjennut koleraepidemia, ja juna vie sinne lääkäriä ja lääkkeitä. Mukaan lähtee myös Nevadan osavaltion kuvernööri, tämän veljentytär Marcia ja poliisipäällikkö vankeineen. Vanki on kuuluisa konna ja murhamies John Deakin. Outoja asioita alkaa tapahtua matkalla. Miehiä kuolee, vaunuja katoaa ja radan varren lennätinjohdot katkaistaan. Marcia on utelias konnan suhteen ja MacLeanin tuttuun tyyliin lukijakin alkaa pian epäillä kuka oikein on konna ja kuka sankari. Tämä ei ole kaikkein jännittävimpiä ja tapahtumarikkaimpia MacLeanin tarinoista, mutta mukava yksinkertainen pikku jännäri kuitenkin.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1974: ”Nimekkään tekijän aina heikkenevää tuotantoa. Lännen junaseikkailu, jonka alkupuoli on sekavaa ja loppu kaavamaista. Tällaisella tuskin on menekkiä edes nimen varjolla, niin avutonta teksti toisinaan on.”

MacLean, Alistair: Katkuinen kuoleman tie

Alistair MacLean
Katkuinen kuoleman tie
WSOY 1973
The Way to Dusty Death 1973

”Grand Prix -ajojen legendaarinen tähtiajaja Johnny Harlow istuu kuumana pilvettömänä iltapäivänä radalta katolleen syöksyneen autonsa vieressä - kuin ihmeen kautta täysin vahingoittumattomana. Hänen lasittuneet silmänsä tuijottavat kammottavaa näkyä: parin sadan metrin päässä hautajaisrovion valkohehkuiset liekit nuoleskelevat jäännöksiä, jotka vähän aikaa sitten olivat Grand Prix Formula ykkönen, ja liekkien keskellä istuu kuollut kilpa-ajaja Isaac Jethou.
Seuraavaksi Johnny Harlow näkee miten hänen tyttöystävänsä Mary kannetaan tajuttomana ambulanssiin. Tämän kaiken on Harlow aiheuttanut autollaan. Maailman paras kilpa-ajaja hoippuu varikolle ja kaataa itselleen vapisevin käsin konjakin... ”

Johnny Harlow on formulakuski joka on päästä hengestään kilparadan kolarissa. Ohittamaan pyrkinyt kilpailija sen sijaan paloi autonsa mukana. Kaikki pitivät sitä Harlowin syynä. Huhuttiin että hän oli menettänyt hermonsa ja ratkennut juomaan. Coronado -tallin pomo, James MacAlpine aikoo antaa Harlowille vielä yhden mahdollisuuden. Hänen tyttärensä Mary luottaa Harlowiin ja on tähän rakastunut. Harlowilla on kuitenkin omat syynsä näytellä erakoituvaa juoppoa. Hän livahtaa öisin tutkimaan kuljetusautoa ja varikon korjaamoa. Lukijalle paljastetaan onneksi ajoissa Harlowin aikeet. 
Jännittävässä seikkailussa on kyse vedonlyönnistä ja huumeista sekä kiristyksestä. MacAlpinen vaimoa pidetään panttivankina. Sankarimme Harlow päihittää kuitenkin konnat ja vaikka saakin turpiinsa, vapauttaa vankina olleen naisen. Välillä tietysti kaahataan tuhatta ja sataa milloin Ferrarilla, milloin rekka-autolla. Jos tällaisia jännäreitä ei ota liian tosissaan, näiden tarjoamasta jännityksestä voi jopa nauttia.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1973: ”Menestyskirjailijan laskelmoivaa ammattirutiinia: kyllin vetävä peruskuvio, sillä viime aikojen kohuttu kansainvälinen kilpa-autoilu höristää menevän ja ostokykyisen miehen korvat ja takaa vauhdin ja jännityksen liki sinään. Kun siihen lisätään mukamas-moraalinen närkästys kilparatojen tuntumissa pesivää rikollisuutta ja huumekauppaa kohtaan, mikä oikeuttaa sankarin taiten lasketuin väliajoin hakkaamaan likaista peliä harrastavan vastapuolen kasvot muusiksi tai joskus menettämään muutaman hampaan itsekin, on ostoluvut taas seuraavaan kirjaan saakka taatut. Ajantappoväline, jonka ainoa ja kyseenalainen kirjallisuutta hyödyttävä merkitys on, että se pitää lukutaitoa yllä.”

MacLean, Alistair: Karhusaari

Alistair MacLean
Karhusaari
WSOY 1971
Bear Island 1971

”Viheliäinen filmiryhmä purjehtii natisevassa troolarissa, veitsenterinä leikkaavassa myrskyssä kohti häijyä Karhusaarta. Pahansuopa saari kohoaa arktisesta merestä kuin sokean ja hullun kuvanveistäjän työ. Filmiryhmään on koottu parhaat päivänsä nähneitä tähtiä, ikääntyviä sankareita, toisen ja kolmannen luokan kykyjä. Mutta miksi yksi heistä on puolalainen kreivi ja miksi yhdellä pääosakkaista on synkkä menneisyys kolmannen valtakunnan agenttiverkostossa? Kaikki ei ole miltä näyttää. Tämän toteaa myös tohtori Marlowe, laivalääkäri, viimeistään sillä hetkellä kun matkustajat salaperäisen myrkyn tuhoamina poistuvat näyttämöltä viimeisen kerran, yksi toisensa jälkeen. Ja kun matkan kolkko päämäärä lopulta häämöttää, alkaa myös raivokas taistelu – taistelu kullasta, toisen maailmansodan aikaisesta ryöstösaaliista.”

Jännittävä tarina kylmissä puitteissa. MacLeanin tarinoissa on yllätyksellistä jännitystä ja karua toimintaa – joskus hieman liikaakin minun makuuni.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1971: ”Tätä teosta on jo ehditty rinnastaa tekijänsä parhaisiin. Rinnastus on mielestäni pahanlaatuista liioittelua. Lukija on tyytyväinen autenttiseen maisemaan: paikkaan joka on olemassa. Hänelle ei kuitenkaan käsittääkseni pidä tyrkyttämällä tyrkyttää murhia, rajansa silläkin. Toisen maailmansodan aikaisen kätketyn aarteen noutaminen on jo aiheena perin käytetty ja noutamisen toteutus sotkeutuu niin sekavaan ja paisuteltuun juoneen, että eräissä vaiheissa lukija jo neuvoo kirjailijaa. Hyvä juoni ei koskaan ole mutkikkaampi kuin mitä lukija ymmärtää tai jaksaa pitää mielessään. Tekijä on taitava kertoja ja häneltä olisi lupa odottaa selkeämpää jännitystä. Koulufysiikkansa muistava lukija harmistuu lopuksi, kun tekijä esittää että lyijyllä päällystetty kultaharkko on kuin vastaava rautaharkko, eli että eroa ei olisi helppo huomata. Kultahan painaa lähes kolme kertaa raudan painon.”

MacLean, Alistair: Takaa-ajo Vaccarèsiin

Alistair MacLean
Takaa-ajo Vaccarèsiin
WSOY 1970
Caravan to Vaccarès 1970

“Jännityksen maailmanmestarin kolmastoista. Sankarina Neil Bowman, Englannin salaisen palvelun rajuotteinen mies. Vastustajana rikolliskopla rautaesiripun takaa. Aseena tehokkaasti silpovat veitset tai raivokkaana hyökkäävä andalusialainen härkä. Kiristyvän jännityksen näyttämönä Etelä-Ranskan kaupunki, johon mustalaisten ja turistien joukot ovat saapuneet juhlimaan vuoden suurinta fiestaansa. Siinä puitteet joissa MacLean järjestää toinen toistaan rautaisemmat roundit – ja tyrmää ratkaisun hetkellä.”

Tämä on erittäin jännittävä ja mukaansa tempaava kirja. Tähän tarinaan Maclean on yrittänyt saada mukaan myös romantiikkaa – tosin kömpelösti.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1971: ”Olisi mielenkiintoista saada selville, millä perusteella Suomen kansa valitsee luettavansa: tämä huipulle sijoittuva kirja ei anna siitä varsin mairittelevaa kuvaa. Juoni lähtee vaivalloisesti liikkeelle ja kulkee läpi tavanomaisten tyhmyyksien, joihin kaikkien kirjojen sankarien tulee alistua, jotta niihin saataisiin riittävästi pituutta ja väkivaltaa kummallekin puolelle. Koko teosta kuvaa hyvin seuraava siitä poimittu lause: "Jos he tappaisivat hänet nyt, hän tiesi että he yhä edelleen jatkaisivat kammottavia rikoksiaan; jos hän tappaisi heidät, he eivät jatkaisi". Ja siksipä salaisen palvelun asiamiehellä on aina oikeus tappaa ja käyttää väkivaltaa. Kirjan tapahtumat on sijoitettu Ranskaan, joka tuntuu ainakin turistikeskuksiltaan olevan vapaan väkivallan luvattu maa: mistään et saa apua. Mustalaiset ovat tässä kyllä yhtä raakoja kuin muutkin, ehkäpä tämä on tasapuolisuutta. Kirja on selvästi kaavamaista ja ohjelmoitua rahantekoa.” 

MacLean, Alistair: Kahlenukke

Alistair MacLean

Alistair MacLean
Kahlenukke
WSOY 1969
Puppet On A Chain 1969

”Paul Sherman Lontoon Interpolista saapuu Amsterdamiin. Tehtävänä on tuhota huumausaineliiga, häikäilemätön kansainvälinen joukkio. Sherman on ollut Amsterdamin lentokentällä tuskin kahta minuuttia, kun ainoa johtolanka hävitetään hänen silmiensä edessä. Mutta Sherman houkuttelee salakuljettajat paljastamaan itsensä. Helvetillinen ajojahti vie Amsterdamin hämäriin satamakortteleihin, epäilyttäviin yökerhoihin, Zuiderzeen proomuille – tilanteisiin joissa Shermanin henki ei ole florintinkaan arvoinen.
Mutta missä ovat liigan aivot? Kenen käsissä ovat organisaation kuumat langat? Ajojahdin kiristyessä Paul Sherman huomaa, että hän on tekemisissä Interpolin kaikkien aikojen taitavimman ja pirullisimman vastustajan kanssa.”

Majuri Paul Sherman Interpolin Lontoon osastosta matkustaa Amsterdamiin selvittämään huumausainekauppaa. Hänellä on mukanaan kaksi kaunotarta – tumma ja vaalea – joiden roolia ei tarinassa vaivauduta selvittelemään. Lähinnä he ovat tuomassa karun tarinan karulle päähenkilölle silmäniloa. Sankarimme toimii yksin ja pitää tytöt hotellin turvissa eikä ota vastaan edes Amsterdamin poliisin apua. Tällaisten kirjojen sankarit ovatkin aina kovia heppuja, jotka päihittävät yksin ison rikollisjoukon. Asiaan kuuluu, että heppu saa pari kertaa turpiinsa, joutuu pari kertaa rikollisten vangiksi ja selviää yli-inhimillisin voimin tukalista tilanteista. Paul Sherman tekee sen, minkä lukuisat kirjalliset kollegansakin. Parissa päivässä hän selvittää miten huumeet salakuljetetaan ovelasti jättämällä vedenpitävä laatikko poijuun toisten roistojen noudettavaksi. Samalla hän paljastaa jakeluketjunkin. Huumeet kätketään kelloihin, nukkeihin ja raamattuihin. Toinen kaunottarista sohitaan heinähangoilla kuoliaaksi. Loppukohtauksessa sankari pudottaa pääkonnan nosturin nokalta alas ja sopii saman tien seurassaan olevan toisen kaunottaren kanssa naimisiinmenosta. Että silleen. Vaikka tarina kuulostaakin näin typerältä, on se aika jännittävä ja helppolukuinen. Tarinan pohjalta tehty filmi julkaistiin vuonna 1970.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1969: ”Murhien lukumäärä ja niiden suoritustapa saattaisivat nykyisenä realismin aikana olla kirjan hyväksymisen kriteerinä. Olen valmis hyväksymään klassisen jännityskirjan (salapoliisikirjan) alkupisteeksi tapahtuneen murhan, mutta tällaista sadististen ja törkeiden tappojen ja murhien määrää pitäisin riittävänä syynä kirjan syrjimiseen, niin kirjastoissa kuin muuallakin. Huumausaineiden kaupan ja henkirikollisuuden läheinen suhde on totta, mutta tuntuu tympeältä todeta aihetta käytettävän näin kaupallisesti. Lisäksi kirja antaa virheellisen kuvan Interpolin työskentelytavasta: sekään ei ole oikeutettu tappamaan.”

MacLean, Alistair: Navaronen haukat

Alistair MacLean
Navaronen haukat
WSOY 1968
Force 10 of Navarone 1968

“Navaronen tykkilinnoituksen rauniot savuavat vielä, kun sen kukistajat määrätään mahdottomaan tehtävään. Jugoslavian sydämessä Bosnia-Hertsegovinan louhikkoisessa vuoristossa on umpilaakso, jonne natsit ovat motittaneet kokonaisen partisaanidivisionan. Se on pelastettava. Tehtävään kelpaavat vain kokeneimmat, terävimmät ja häikäilemättömmimmät kaukopartiomiehet, Navaronen sankarit. Uusseelantilainen Keith Mallory, jenkki Dusty Miller ja kreikkalainen titaani Andrea Stavros muodostavat kolmikon, jonka mittaista ei löydy toista Välimeren alueelta. Mutta partisaanien pelastaminen on vain alkua, peiteoperaatio. MacLean järjestää ylittämättömät jännitysmomentit. Hän ampuu sarjan shokkeja, jotka tyrmäävät varoituksetta, säälimättömästi.
Navaronen haukat alkaa kun Navaronen tykit loppuu, keskiviikkona keskiyöllä. Päähenkilöt ovat samat, mutta seikkailu on toinen.”

Tämä kirja jatkaa samaa vauhdikasta linjaa kuin edeltäjänsäkin. Supesankarit ovat Navaronen tykit –tarinan jäljiltä puolikuolleita valvomisesta, nälästä ja fyysisestä rasituksesta. Ilman lepotaukoa heidät passitetaan uuteen tehtävään, jossa taas kiipeillään jyrkänteillä ja niitetään natseja. Taaskaan ei ehditä nukkua ja syöminenkin jää heikonlaiseksi. Tämän kertainen paukku vie tuhansia miehiä ja panssarivaunut. Kirja on jännittävä, muttei kuitenkaan aivan niin tyrmäävä kuin takakannen tekstissä väitetään.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1968: ”Kirja on jatkoa sen verran, että toiminta alkaa siitä, mihin Navaronen tykit päättyi, ja että päähenkilöt ovat samat. Nyt on kysymyksessä itse asiassa melkeinpä selvältä näyttävä, tosin uhkarohkea tehtävä ottaa selvää kadonneiden yhteysmiesten kohtalosta saksalaisten miehittämässä Jugoslaviassa. Lukemista vaikeuttaa ärsyttävästi se, että tekijä ei selvitä lukijalle todellista tehtävää, vaan jättää aluksi pääasian arvailujen varaan. Uskottavuutta häiritsee lisäksi juonen monimutkaisuus. Tekijä on ylittänyt itsensä jännityksen luomisessa; se on kääntynyt osittain vastakohdakseen. Sille, joka vielä löytää jännityksensä sodan kuolemanpelosta, kirja kelpaa. Monimutkainen juonikompleksi on kuitenkin osittain pudottanut sodan villin lännen romaanin tasolle: aseella uhkaillaan ja pakotetaan, ei tapeta. Ja tappamatta jäänyt vihollinen on kohta seuraavassa käänteessä taas edessä.”

MacLean, Alistair: Kotkat kuuntelevat

Alistair MacLean
Kotkat kuuntelevat
WSOY 1967
Where eagles dare 1967

“Kuljetuskone lentää kohti Alppeja toisen maailmansodan kynsissä kiemurtelevan Euroopan yllä. Matkustajina kuusi Englannin salaisen palvelun miestä ja yksi nainen jonka mukanaolosta vain ryhmän johtaja skottimajuri Smith tietää. Heille on määrätty mahdoton tehtävä: kaapata takaisin Normandian maihinnousun pääsuunnittelija, joka on vangittuna Gestapon ja Saksan salaisen palvelun yhteisessä päämajassa Schloss Adlerissa. Kone puikkelehtii öisessä lumimyrskyssä vuorenseinäien välissä. Edessä on vaarallinen laskuvarjohyppy tuntemattoman pimeyteen. Sitten tunkeutuminen Schloss Adleriin, jonne ei ole muuta pääsyä kuin tarkasti vartioitu köysirata. Vain kotkien tie on sinne vapaa… Tässä syksyn hurjimman seikkailun alkuasetelma. Jätämme lukijan luottavaisesti jännityksen piinattavaksi ja yllätysten riepoteltavaksi. MacLean ei petä.”

Tämä on todella jännittävä ja yllätyksellinen tarina. Muutamat todellisuuden vastaiset ylilyönnit muistuttavat onneksi lukijaa, että kyseessä on vain sepitetty kertomus. MacLean ymppää tarinaan ripauksen romantiikkaa kahden kaunottaren myötä. Kirjan pohjalta tehtiin saman tien myös filmi, jonka pääosissa olivat Clint Eastwood ja Richard Burton.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 9/1967: ”Toisen maailmansodan aikana kaapattiin Mussolini ilmojen teitä vankilastaan Italian vuoristoalueella. Tässä MacLean on keksinyt vielä vaikeamman suorituksen: Normandian maihinnousun pääsuunnittelija on kaapattava alppilinnoituksesta Saksasta. Suunnitelma paljastuu vielä monimutkaisemmaksi, kuin miltä se näyttää, ja lopulta lukijan on pakko antautua, näin mieletöntä MacLeankään ei ole aikaisemmin kirjoittanut. Lukija menettää nopeasti mielenkiintonsa, kun juonen seuraaminen on vaikeata. Uskomattomuuksillakin on rajansa. Pienet virheet saksankielisissä nimissä ja sanonnoissa, jopa Alppien kivilajeissakin paljastavat keinotekoisuuden ja synnyttävät tervettä kriittisyyttä. Kun kukaan ei tiedä kenestäkään mitään ja 'lähes kaikki ovat kaksoisagentteja, syntyy keitos, jolla ei ole vertaa. Mielestäni tämä on tekijän suomennetuista kirjoista heikoin.” 

MacLean, Alistair: Kun kello lyö

Alistair MacLean
Kun kello lyö
WSOY 1967
When Eight Bells Toll 1966

"Kun Peacemaker-pistoolin luoti osuus, se litistyy, repii lihaan ammottavan aukon, murskaa tielleen osuvan luun ja käyttää ruumiissa kyntäessään liike-energiansa loppuun viimeistä pisaraa myöten.
Peacemaker ei ole erikoisen tarkka, ellei sitä pitele voimakas ja vakaa käsi. Mutta radiohytin pöydällä lepäävä käsi oli vakain, mitä olin koskaan nähnyt, ja minuun suunnattu pistooli istui siinä varmasti kuin marmoripatsaan kädessä.
Toivoin hartaasti, että Samuel Coltin päähän olisi pälkähtänyt keksiä jotakin muuta - jotakin hyödyllisempää, hakaneulan tapaista."

“Philip Calvert, Englannin salaisen palvelun agentti, on joutunut tosi kiperään tilanteeseen. Niin tapahtuu neljä päivää kestävän seikkailun aikana kerran toisensa jälkeen, upealla huvipurrella, jyrkällä luodolla uhkaavana kohoavassa linnassa, merentutkimuskeskukseksi naamioidussa risteilijässä. Philip Calvert on ottamassa selvää, miksi Skotlannin rannikolla on kadonnut kultaharkkoja kuljettavia laivoja. Hän on nitistämässä kansainvälistä rikollisliigaa, joka ei kaihda mitään. Tarpeen tullen ei myöskään Philip Calvert kaihda mitään.”

”Vauhtia, tyyliä, kiperiä tilanteita…hyvän seikkailukirjan ystäville tätäkin kirjaa voi huoletta suositella. Kokonaistulos on jälleen varsin mukava, niin että kirjan kädestään laskettuaan voi olla tyytyväinen.” (Hämeen Sanomien arvostelu)
  
Tämä on yksi parhaista MacLeanin kirjoista. Kertojana hän on ykkösluokkaa. Tarina etenee vaivattomasti eteenpäin ja lukija pysyy hyvin tapahtumien tasalla.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1967: ”Maclean on tunnetusti kirjastojemme kulutustavaraa. Hänen jännitystarinointinsa on laskelmoidun taitavaa työtä eikä uusinkaan romaani tee poikkeusta, sillä hermoja kutkuttavaan tilanteeseen joudutaan jo toisella sivulla. Tuttua on myös tekijän tarkoituksellisen yliluonnolliset voimamieshahmot, joissa lienee saman verran liioittelua kuin sivulla 18, jolla hän antaa huomattavasti totuudesta poikkeavia "asiatietoja" painihistoriasta tutusta George Hackensehmidtistä. Joka tapauksessa kirjan ahmii mielellään, joten suosittelen sitä jännitystä kaipaaville laukaisukeinona.”

MacLean, Alistair: Jääasema Zebra

Alistair MacLean
Jääasema Zebra
WSOY 1963
Ice Station Zebra 1963

”Pohjoisnavalla sijaitseva sääntutkimusasema on tuhoutunut tulipalossa. Aseman henkilökunnasta osa kuoli ja osa loukkaantui pahoin. Amerikkalainen atomisukellusvene Dolphin rientää apuun. Aluksella on mukana miehistön lisäksi arvoituksellinen brittiläinen Neil Carpenter. Dolphin risteilee arktisen jään alla ja miehistöä odottaa yllätys toisensa jälkeen.”

”Zebra on englantilaisten säähavaintoasema kaukana pohjoisilla napajäätiköillä. Se toimii tehokkaasti, kunnes sieltä kerran kuullaan heikkoja SOS-merkkejä: on tapahtunut kohtalokas onnettomuus, raivoisa tulipalo hävittää asemaa. Amerikkalainen atomikäyttöinen sukellusvene Dolphin lähetetään etsimään jääasemaa, jonka sijainti on täysin epävarma.
Viime hetkessä sukellusveneeseen ilmestyy salaperäinen matkustaja, brittiläinen lääkäri Carpenter, joka osoittautuu todelliseksi yllätysten mieheksi. Hän yksin tietää, että jääasemalla on eloonjääneiden joukossa murhaaja, joka on itäblokin palveluksessa eikä kaihda mitään keinoja.”

Macleanin jännittävän meriromaanin tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa entistäkin hyisempiin olosuhteisiin. Juoni on yllätyksellinen parhaaseen MacLeanin tyyliin.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1963: ”Jännitysromaanienkin kohdalla aika kulkee eteenpäin ja tekniikan kehitys täytyy ottaa huomioon. Ydinkäyttöisen sukellusveneen jäänalainen ”purjehdus” on uutta ja mielenkiintoista. Vaikka tämän kaltaisissa jännityskertomuksissa usein on pyritty keinotekoisin juonen mutkin mahdollisimman suureen jännitykseen, on tekijä tällä kertaa onnistunut tehtävässään ilman kovin suuria kömmähdyksiä. Itse asiassa juttu on hyvä, tekijä on kirjoittanut huonompaakin.”

MacLean, Alistair: Kalmankoura

Alistair MacLean

Alistair MacLean (nimellä Ian Stuart)
Kalmankoura
WSOY 1964
The Satan Bug 1962

“Joku on murtautunut Englannin huippusalaiseen biologiseen tutkimuskeskuksen laboratorioon ja vienyt mukanaan muutamia ampulleja tappavia taudinaiheuttajia. Näiden joukossa on Kalmankoura, kaikista kauhistuttavin biologinen ase. Laboratorion lukittujen ovien takaa löytyy myös kuollut tiedemies. Tarinan sankari Pierre Cavell on laboratorion entinen turvallisuuspäällikkö ja johtaa tutkimuksia. Selviää, että varkaan täytyy olla sisäpiirin väkeä. Tämä on ottanut panttivankeja ja Cavell joukkoineen seuraa heitä Lontooseen. Siellä on loppunäytös, jossa panoksena on koko Lontoon kaupungin tuho.”

Salaisesta englantilaisesta mikrobiologian tutkimuslaitoksesta varastetaan botuliinimyrkkyä ja kalmankouraa, erittäin tarttuvaa ja kuoleman aiheuttavaa virusta. Hätiin kutsutaan Pierre Cavell, laitoksen entinen turvallisuuspäällikkö. Hän osoittautuu varsinaiseksi supersankariksi, joka selvittelee tapausta kylkiluut katkenneina, kovassa kuumeessa ja jalkapuolena. Kaikki tapahtuu muutaman vuorokauden sisällä, jona aikana Cavevll ei ehdi nukkua, eikä syödä - lukuunottamatta voileipiä ja useaa viskilasillista. Tiedemiesten, vartioiden ja erilaisten poliisimiesten lisäksi mukana on Cavellin erityisen kaunis vaimo. 
Tämä on tulvillaan vastustamatonta reippautta, aina pursuavaa elämäniloa ja hänestä huokuu lämmön loistetta ja tarttuvaa onnellisuuden tunnelmaa. Pierre itse sitä vastoin on siipirikko, telaketju on murskannut hänen jalkansa ja liekinheitin polttanut puolet hänen kasvoistaan. Tarina on kuitenkin jännittävä ja tapahtumat etenevät turhia jaarittelematta. Sen tähden lukija antaa anteeksi nuo päähenkilöille sälytetyt ominaisuudet. Päähenkilön ja tapahtumien todellinen luonne paljastetaan vain vähitellen ja muitakin yllätyksiä seuraa pitkin matkaa. Aikamoinen seikkailu.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1964: ”Hirvittävä virusmyrkky, vaarallista botuliiniakin monin kerroin vaarallisempi, on joutunut murhaajan käsiin. Tässä alkuasetelma, josta Stuart kehittää mitä jännittävimmän ja kaamean tapahtumasarjan, jonka eräät virheellisyydetkin unohtuvat, kunnes loppuratkaisu pudottaa koko suunnitelman maailmantuhoojan tasolta pankkivarkaan tasolle. Kirjallisuuden kovinta jännitystä edustavan kirjailijan teos ei kuitenkaan kadota tyyliään, vaan pysyttäytyy sujuvan ja liiallisuuksin välttävän kerronnan piirissä.”  

MacLean, Alistair: Miljonäärien laiva

Alistair MacLean
Miljonäärien laiva
WSOY 1962
The Golden rendezvous 1962

”Brittiläinen kauppalaiva ’Campari’ on maailman ylellisin alus. Se on miljardöörien maanpäällinen taivas – tai oli – siihen saakka kun eräs amerikkalainen atomitohtori pakkasi ammuksen mallin autoonsa ja livisti…
Tarinan alkaessa Campari keinuu ankkurissa länsi-intialaisen diktatuurimaan satamassa. Tunnelma on musta. Kapteeni Bullen puhisee raivosta, miehistö on yrmeää eikä ensimmäinen perämies Carter ilmesty virkistysryypylle matkustajien seuraan kauniin perijättären mielipahaksi. Alus on näet kokenut ennenkuulumatonta painostusta ja viivytyksiä, se on nuuskittu perästä keulaan. Nyt Camparin ruumaan lastataan raskaita konelaatikoita, joita tulli ei tarkasta ja joista maksetaan kaksinkertainen rahti. Viime hetkessä sinne nostetaan kolme ruumisarkkua. Näillä vainajilla on suosituksinaan suurlähettilään allekirjoittama paperi ja saattajat, isä ja poika Carreras. Ja kun laivaan nousee vielä muuan rullatuoli-invalidi kahden sairaanhoitajan kanssa, risteily Karibian merellä voi alkaa.
Ja myös seikkailu: loistolaiva muuttuu juonittelujen, hiiviskelyjen, salaperäisten murhien, pistoolitaistelun ja kostavan kuoleman hornankattilaksi, jossa armoa ei anneta eikä pyydetä. Kysymyksessä ovat isot asiat.”

Ensiluokkainen jännäri – kenties MacLeanin paras. Kirjan päähenkilö, perämies Carter, tosin on epäuskottava supermies, joka pystyy epäinhimillisiin suorituksiin. Harvassapa sellaisia jännäreitä onkaan, jossa sankari olisi varustettu tavallisen tallaajan kyvyin.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 8/1962: "MacLean on tuttu ja taattu tekijä jännitysromaanien alalla, eikä hän nytkään petä lukijoitaan. Näyttämönä on tällä kertaa brittiläinen loistolaiva "Campari", joka jossakin Länsi-Intiassa joutuu outojen ja jännittävien tapahtumien pyörteeseen. Kirjailija osaa keinonsa ja on jälleen pyöräyttänyt väkevästi maustetun jännityspillerin."

MacLean, Alistair: Taivaan nuoli

Alistair MacLean (nimellä Ian Stuart)
Taivaan nuoli
WSOY 1961
The Dark Crusader 1961

”Brittiläinen salainen agentti John Bentall lähetetään polttoaineasiantuntijana Australiaan selvittämään, miksi tiedemiehiä on salaperäisesti kadonnut vastattuaan työpaikkailmoitukseen. Mukanaan hänellä on agenttitoveri Marie Hopeson, joka esittää hänen vaimoaan. Matkalla heidät siepataan ja he päätyvät kaukaiselle Tyynenmeren saarelle. Tarinan konna on idän kommunistien hyväksi työskentelevä LeClerk. Lopulta kyseessä ei ole sen vähempi kuin atomisodan uhka.”

”Nuhruinen pieni mies nuhjuisessa pienessä huoneessa. Tällainen kuva on John Bentallin mieleen jäänyt eversti Rainesta, joka eräänä päivänä kutsuu hänet puheilleen ja antaa hänelle salaisen tehtävän.
Monet etevät teknisten alojen asiantuntijat ovat lähteneet Englannista perheineen Australiaan lupaaville työmarkkinoille - ja kadonneet tietymättömiin.
John Bentall lähtee selvittämään tapauksia matkaseurueenaan Marie Hopeman, tottunut salaisen palvelun agentti, jonka on määrä esittää Bentallin vaimoa. Matkalla John ja Marie kokevat edeltäjiensä kohtalon - hekin katoavat. MacLean vyöryttää juonen käänteitä hurjien vaiheiden jälkeen yllätykselliseen loppuun.”

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 7/1961: ”Romaanin päähenkilö on Englannin salaisen palvelun asiamies, joka erikoislaatuisissa olosuhteissa saa hyvin merkillisen tehtävän. Hän joutuu ottamaan selvää, miksi ja miten eräät Australiaan pestautuneet tiedemiehet ja teknilliset asiantuntijat ovat salaperäisesti kadonneet tietymättömiin. Hän joutuu huimiin seikkailuihin ja mitä yllätyksellisimpiin tilanteisiin, jotka hän tietysti aito brittiläisellä uljuudella, nokkeluudella ja huumorilla selvittää edukseen. Tämä poikkeuksellisen jännittävä tarina on kerrottu kerrassaan mukaansa tempaavasti ja älykkään humoristisesti. Jännityskirjojen joukossa se on huippuluokkaa.”

MacLean, Alistair: Pelko on aseeni

Alistair MacLean
Pelko on aseeni
WSOY 1961
Fear Is The Key 1961

”Ollaan Amerikassa suurkapitalismin pimeällä puolella, kovapintaisten gangsterien keskuudessa. Eräässä oikeussalissa syytetään John Talbot –nimistä miestä törkeistä rikoksista. Ilman ennakkovaroitusta John Talbot ampuu oikeussalissa poliisia, sieppaa erään vaaleaverikön kilvekseen ja syöksyy pakoon oikeuden puheenjohtajan omalla Chevroletilla. Koko maassa suoritetaan takaa-ajohälytys. Tytön nimi on Mary Ruthven – mutta kuka hän oikeastaan on? Ja kuka on loppujen lopuksi tämä John Talbot?
Miksi hän osallistuu selkkauksiin, joiden näyttämönä on öljymagnaatti Ruthvenin öljynporaustorni x13 Meksikon lahdella?
Mistä Talbot tuntee Jablonskyn, virkaheiton poliisimiehen, jolla on huono maine ja vähän elonpäiviä – miksi hän seurustelee narkomaanien ja gangsteripäälliköiden kanssa? Ja miten on mahdollista, että yleistä arvonantoa nauttiva kenraali Ruthven on voinut sekaantua hämäräperäisiin puuhiin?”

Herra Talbot on menettänyt vaimonsa ja lapsensa kultaryöstäjien kaappauksessa. Kultalasti makaa meren pohjassa ja Talbot värväytyy rosvojen sukeltajaksi väärän henkilöllisyyden turvin. Tämä vaatii lavastusta ja rikollistaustan väsäystä. Jännä juttu. Loppuhuipentuma tapahtuu porauslautalla ja sukellusaluksessa meren pohjassa. Tarinassa on mukana myös kaunis perijätär, mutta sankari jää nuolemaan näppejään autonkuljettajan napatessa kaunottaren!
Tarinasta tehtiin elokuva Fear Is The Key (1972)

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 2/1962: ”Ensi aluksi tuntuu siltä kuin MacLean olisi täydellisesti sortunut amerikkalaiseen raakaan ja "kovaksikeitettyyn" nyrkkiromaaniin, mutta yhtäkkiä juttu keikahtaakin päälaelleen ja tekijän maine on pelastettu. Ensimmäiset 130 sivua eivät ole MacLeania, niissä on jotain outoa, mutta juonen kulku selvittää miksi. Ehkä kokonaisuus on tavallista häikäilemättömämpää ja raakuuskin pääsee esille, mutta perin jännittävä kirja on. Siitä huolimatta tämä on huomattavasti alapuolella MacLeanin parhaiden teosten. En pidä lainkaan välttämättömänä kirjastoissa.”

MacLean, Alistair: Loputon yö

Alistair MacLean
Loputon yö
WSOY 1960
Night Without End 1960

”Matkustajakone tekee pakkolaskun pienen tutkimusaseman liepeille keskellä Grönlannin hyisintä syksyä. Suurin osa lentokoneessa matkanneista on selvinnyt rysäyksestä hengissä, mutta pian selviää, että koneessa on tapahtunut muutakin outoa kuin täydellinen harhautuminen lentoreitiltä. Suurin osa matkustajista on huumattu unilääkkeellä, kaksi matkustajaa on ammuttu ennen laskeutumista ja kolmas, vaikeasti loukkaantunut, murhataan salaa vielä samana yönä. Yhteydet ulkomaailmaan ovat poikki. Varusteita ja ruokaa ei riitä kaikille. Alkaa armoton eloonjäämiskamppailu “loputtomassa yössä”, hirvittäviä luonnonoloja ja kahta kylmäveristä murhaajaa vastaan.”

”Grönlannin mannerjäätikön sydämessä on kansainvälisen geofysiikan vuoden havaintoasema, missä tohtori Mason suorittaa tutkimuksia kahden apulaisensa kanssa. Eräänä yönä napatuulen ulvonnan keskeltä erottuu lentokoneen surinaa; kookas matkustajakone tekee pakkolaskun havaintoaseman lähettyville.
Yksi matkustajista on kuollut miesten ehtiessä paikalle, miehistöstä on elossa vain radiosähköttäjä ja lentoemäntä. Koneen raunioista kuljetetaan tähtinäyttelijätär, pappi, nyrkkeilijä managereineen, lontoolainen seurapiirirouva ja hänen kamarineitonsa, amerikkalainen senaattori ja vaitelias juutalainen. Mason toteaa, että he kaikki ovat jonkin huumausaineen vaikutuksen alaisia. Kahdesta kuolleesta löytyy luodin reikä… ”

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 4/1960: ”MacLeanilla on kyky kohottaa jännitys huippuunsa, jopa niin korkealle, että lukija pettyy, olipa ratkaisu mikä tahansa. Kertojaminän tyhmyys on usein harmillista huippujännittävissäkin teoksissa, niin osittain tässäkin, mutta ilman sitä pystyvät tilanteita sepittämään vain kaikkein parhaimmat jännityskirjailijat. Tekijä on tästä ollut tietoinen ja antaa kertojan tuskastella omaa tyhmyyttään. Edestakaiset tilanteet, vuoroin voitolla kertoja, vuoroin rikolliset, tuntuvat joskus keinotekoisilta. Nämä huomautukset ovat kuitenkin vähäisiä. Kirja on omassa lajissaan arvostettava korkealle, vaikka MacLeanin suomennettu tuotanto mielestäni kulkee alamäkeä, mikä taas johtunee aiheen valinnasta. Ensimmäisillä teoksilla oli kosketus elettyyn todellisuuteen, nyt suomennetulla sitä ei ole. Pidän teosta jännityskirjallisuuteen kuuluvana ajanvietteenä, salapoliisikirjojen kanssa samaan kategoriaan asetettavana, joista viimeksi mainituista eräät nousevat tätä huomattavasti korkeammalle.”

MacLean, Alistair: Viimeinen rintama

Alistair MacLean
Viimeinen rintama
WSOY 1959
The Last Frontier 1959

”Englantilainen tiedemies tohtori Jennings on tympääntynyt tuhoaseiden kehittämiseen ja lähtenyt etsimään tukea rauhaa ajaville mielipiteilleen rautaesiripun tuolta puolen. Sittemmin hänet on tuotu Budapestiin siellä pidettävän tieteellisen kongressin pääpuhujaksi. Englannin valtiollinen poliisi on kuitenkin saanut vihiä asiasta ja päättänyt käyttää tilaisuutta hyväkseen kaapatakseen tohtori Jenningsin takaisin länteen. Tähän mahdottomalta tuntuvaan tehtävään on valittu Salaisen palvelun kapteeni Michael Reynolds, kokenut asiamies, kovapintainen, nopea, tehokas. Hän saapuu lentokoneella Itävaltaan ja ylittää rajan. Siitä alkaa huimaava seikkailu.”

Kirjassa kuvataan ”asiamiehen” seikkailua Unkarin poliittisen poliisin, AVO:n takaa-ajamana. Hän saa ratkaisevaa apua muutaman hengen vastarintaliikkeeltä. Välillä hakataan, välillä kidutetaan AVO:n vankityrmässä, sitten taas röyhkeä huijaus ja pako. Tässä kirjassa MacLean pohtii rauhan ja väkivallan kysymyksiä sivukaupalla. 
Paljon kärsinyt ja Siperiasta paennut Jansci luennoi asiamiehellemme ”kommunisteista ja antikommunisteista sekä siitä, miten näiden välinen ero on vain pikkumaisten ihmisten kuvittelua.”  Romanssikin puhkeaa asiamiehen ja Janschin tyttären, Julian välille. Välillä kirja on jännittävä ja yllätyksellinen. Tarinan pohjalta tehtiin elokuva The Secret Ways (1961).