Hänen äitinsä oli näyttelijätär, eikä tällä ollut yksinhuoltajana mahdollisuutta kasvattaa Edgaria. Äiti antoi hänet kasvattilapseksi George Freemanin perheeseen, jossa häntä kutsuttiin Richardiksi. Hän sai tietää oikean nimensä vasta lähtiessään työelämään 12-vuotiaana. Edgar kokeili erilaisia ammatteja. Hän myi lehtiä kadunkulmassa, toimitti maitopulloja, työskenteli kumitehtaassa ja oli kirjanpainajan apulaisena. Hän värväytyi lopulta armeijaan ja lähetettiin Etelä-Afrikkaan. Siellä hän aloitti kirjoittamisen toimien sekä Reutersin että Daily Mailin kirjeenvaihtajana ja kirjoitti myös runoja sodasta.
Vuonna 1901 hän meni naimisiin Ivy Caldecottin kanssa. He saivat kolme lasta, joista yksi kuoli, mutta he erosivat vuonna 1918. Japanin-Venäjän sodan aikana (1904-1905) Daily Mail lähetti hänet Eurooppaan. Balkanin seudulla hän tutustui venäläisten ja englantilaisten vakoilijoiden puuhiin. Tästä oli hänelle hyötyä myöhemmin jännäreitä kirjoittaessaan. Daily Mail lähetti hänet myös silloiseen Belgian Kongoon tutkimaan kuningas Leopold II:n edustajien julmuuksia alkuasukkaita kohtaan ja siltä reissulta hän sai aiheita tuleviin Sanders-kirjoihinsa. Hänen kerrotaan myös tunteneen henkilökohtaisesti rikollisia ja tutustuneen heidän elämäntyyliinsä ja toimintatapoihinsa.
Edgar Wallacen ensimmäinen romaani, The Four Just Men (suom. Neljä oikeudentekijää), julkaistiin vuonna 1905. Se kertoo rikkaista ja säälimättömistä vehkeilijöistä, jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Kirja oli tosin menestys, mutta Wallace menetti rahansa sen markkinoinnissa. Hän oli jättänyt loppuratkaisun avoimeksi ja mainosti tarjoavansa rahapalkinnon niille lukijoille, jotka arvaavat loppuratkaisun. Valitettavasti tällaisia älypäitä oli enemmän kuin mitä Wallace oli kaavaillut. Myöhemmin hän kirjoitti tarinaan vielä kolme jatko-osaa. Hän saavutti laajempaa kuuluisuutta kirjailijana vasta 1911 teoksellaan Sanders of The River (suom. ”Sandi, Kertomuksia joelta”). Sanders oli siirtomaavirkailija, joka piti afrikkalaisia alkuasukaspäälliköitä kovassa kurissa. Sandi-kirjoja hän kirjoitti useampiakin ja ne olivat myös suomessa suosittuja. Näitä olivat “Joen kansa”, “Bosambo” ja ”Sandi, kuninkaantekijä.”
Wallace jatkoi kirjoitteluaan eri lehtiin samalla kun väsäsi romaaneja, jännityskertomuksia ja näytelmiä nopeaan tahtiin. Hän saneli tarinansa sanelukoneelle josta sihteeri sitten kirjoitti käsikirjoituksen. Eräs sihteereistä oli ujo 15-vuotias tyttö Violet King. Asetelma oli kohtalokas, ja kävikin niin että he menivät naimisiin vuonna 1921. Violet oli 23 vuotta nuorempi Edgaria ja he saivat tyttären, jolle antoivat nimen Penelope. Tästä lähtien sihteerit olivat aina miehiä.
Edgar Wallace ansaitsi lopulta hyvin kirjoillaan. Huolimatta suurista tuloistaan, hänen tuhlaavainen elämäntapansa saattoi hänet alituisesti vaikeuksiin. Hän oli antelias, hävisi vedonlyönneissä ja asui usein Lontoon kalleimmassa hotellissa, Carltonissa. Vaikka hän olikin raitis alkoholin ja huumeiden suhteen, hän poltti neljä askia savukkeita päivässä käyttäen pitkää imuketta. Edgar Wallace sairasti tietämättään diabetesta. Hakeuduttuaan lopulta lääkäriin hänen tilansa huononi nopeasti, hän vaipui koomaan ja kuoli vuonna 1932. Häneltä jäi kesken kuuluisan King Kong -elokuvan käsikirjoitus.
Hänen laaja tuotantonsa käsittää noin 170 romaania joista tunnettuja ovat The Crimson Circle (1922) (suom. Punainen ympyrä), The Green Archer (1923) (suom. ”Vihreä jousimies”) ja novellikokoelma The Mind of Mr. J.G.Reeder (1925) (suom. Herra Reederin rikollinen mieli). Muita J.G.Reeder –kirjoja olivat: Room 13 (1924) (suom. Huone N:o 13); Terror Keep (1927); Red Aces (1929); The Guv'nor and Other Stories (1932).
Hänen kirjojaan on käännetty 28 kielelle ja niitä on myyty 50 miljoonaa. Kirjoista on tehty yli 160 elokuvaa – enemmän kuin kenenkään muun kirjailijan kirjoista. The Economist – lehti kuvaa häntä erääksi 1900-luvun tuotteliaimmista kirjailijoista. Hänen romaaninsa eivät kuitenkaan ole mitenkään loistavia, pikemminkin mukiinmeneviä. Kirjoitusvauhti oli tavattoman nopeaa. Sir Patrick Hastings oli kerran viikonloppuvieraana Wallacen luona ja näki hänen sanelevan romaanin The Devil Man tuon viikonlopun aikana. Kasku kertookin, että jos Wallacelle soitti puhelimella silloin kun tämä oli sanelemassa romaania, saattoi aivan hyvin jäädä langalle odottelemaan romaanin valmistumista. Ikävä kyllä tämän kirjoitusvauhdin jäljet näkyvät useissa hänen kirjoissaan. Määrä kun ei korvaa laatua.
Edgar Wallacen sanotaan kehittäneen nykyaikaisen jännityskirjallisuuden muodon. Hän oli myös ensimmäisiä rikoskirjailijoita, joiden päähenkilönä oli yksityisetsivän sijasta tavallinen poliisi. Wallacen kirjat ovat tyyliltään todella vanhoja ja se on otettava lukiessa huomioon. Välillä ajetaan itsestään toimivalla hissillä, siis sellaisella, jossa ei ole lainkaan kuljettajaa, vaan sitä ajetaan ihan itse! Ammuskelun jälkeen pyssyn kuula saattaa löytyä auton lattialaudoista. Kirjoissa ei ole whodunit-tyyppistä johtolankojen etsimistä eikä mahdollisten syyllisten motiivien, tilaisuuksien ja keinojen pohdiskelua. Sen sijaan vastaan voi Lontoon sumussa tupsahtaa naamioituneita konnia, eksoottisia pikkumiehiä, yössä hiippailevia tuntemattomia, jotka katoavat salakäytävään ja pitävät siellä neitoa vankinaan. Juonet ja tapahtumat tuntuvat usein kömpelöiltä ja hassuilta, mutta tästä ei pidä närkästyä. Juuri tarinoiden hupsuudessa piilee niiden viehätys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti