26.6.2018

Innes, Hammond: Taistelu tukikohdasta

Hammond Innes
Taistelu tukikohdasta

Otava 1984 - Salamanteri-sarja
Wreckers must breathe 1940

”Walter Craig, lontoolainen teatteriarvostelija, on saapunut viettämään lomaa Cornwallin rannikolle syyskesällä 1939. Pian syttyy kuitenkin sota, joka sivuaa myös syrjäistä Church Coven kalastajakylää. Eräänä yönä ankkuroi saksalainen sukellusvene läheiselle merenlahdelle. Kumivene lasketaan maihin, ja kun se palaa takaisin, mukana on kaksi vankia: Walter Craig ja hänen kalastajaystävänsä Iso-Logan. Mutta varsinainen seikkailu alkaa vasta kun ystävykset joutuvat sukellusveneiden salaiseen tukikohtaan ja aloittavat taistelun ylivoimaista vihollista vastaan.”

Tämä on jännittävä ja hyvin kerrottu tarina, mutta hieman liian toimintakeskeinen minun makuuni. Sotajutut yleensä sisältävätkin väkivaltaa ja ammuskelua liian paljon.

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 6/1960: ”Innesillä on aina ollut taipumuksena mennä liiallisuuksiin jännityksen aikaansaamiseksi. Niin tässäkin. Lukija ei hevin tahdo uskoa tällaista mahdolliseksi. Saksalaisten sukellusvenetelakka ja -tukikohta täydellisine korjaamoineen englantilaisella maaperällä, siinä jutun ydin, joka tuntuu mahdottomalta. Jännitystä on tietysti millä mitalla tahansa, mutta eräät epäloogillisuudet ja mahdottomuudet pitävät lukijan turvallisen etäällä, sanoisin kriitillisen etäällä, niin että ei ole pelkoa lumoihin joutumisesta. Ei välttämätön kirjastossa.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti