27.6.2018

Lovesey, Peter: Hiuskarvan varassa

Peter Lovesey
Hiuskarvan varassa

Viihdeviikarit 1990 - Jännityksen mestarit 36
On The Edge 1989

”Rosen ja Antonian sota-aika meni oikeastaan hyvin. He molemmat työskentelivät RAF:n palveluksessa – ja työ oli jännittävää ja itsenäistä. Oman mielenkiintonsa siihen toi se, että he olivat tukikohdan ainoat naiset. Rauhan aika sen sijaan osoittautui pettymykseksi. Ankara säännöstely, pula-aika ja elämän yksitoikkoisuus koettelivat hermoja. Sitä paitsi Rosen sotasankari-aviomies osoittautuu väkivaltaiseksi roistoksi, ja Antonia haluaa erota rikkaasta tehtailijastaan ja muuttaa rakastajansa kanssa Amerikkaan uutta onnea etsimään. Mutta kummallakaan ei ole taloudellisesti varaa avioeroon… Mutta onhan heillä kokemusta sota-ajan harhautusoperaatioista. niissä he olivat alansa parhaita – mikä siis olisi helpompaa kuin suunnitella ja toteuttaa täydellinen kaksoismurha…”

Lovesey kuvaa hienosti eri aikakausien elämää kirjoissaan. Tällä kertaa eletään sodan jälkeistä aikaa. Viihdyttävää ja mielenkiintoista jännitystä on luvassa tarinassa, jonka juonenkäänteitä ei lukija osaa arvata ennalta.

Kirjan tapahtumapaikat ovat minulle tuttuja: ”He ajoivat Pimlicoon ja koettivat löytää jonkun jolta kysyä tietä. Kaikkia katuja reunustivat talorivistöt, joissa oli pylväskuistit.” ”..hänen ei tarvitse kuin kävellä kulman ympäri Knightsbridgen asemalle ja ajaa Piccadilly-linjalla South Kensingtoniin. Hän vaihtaa District-linjalle ja tulee takaisinpäin Victorialle ja kävelee sitten loppumatkan, suoraan St.George’s Drivea kotiin.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti