26.6.2018

Hall, Adam: Salainen tehtävä Varsovassa

Adam Hall 
Salainen tehtävä Varsovassa

Kirjayhtymä 1971
The Warsaw document 1971 

"Hän suostuu ottamaan tehtävän vastaan, koska hänelle kerrotaan kaikkien muiden kieltäytyneen siitä - sellaisia tehtäviä hän ei voi vastustaa. Hän on varjoasiamies Quiller, jonka Lontoossa sijaitseva "Toimisto" (joka ei ole olemassa) houkuttelee suorittamaan tiedusteluoperaatiota Varsovaan. Quiller huomaa joutuvansa keskelle hiuksenhienosti harkittua suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on estää idän ja lännen välinen räjähdys. Quiller toimii Puolan pääkaupungin koleassa talvessa, vakoilun ja vastavakoilun jäisen liukkaalla maaperällä. Samaan aikaan puolalainen maanalainen järjestö valmistautuu omalla tahollaan ja tavallaan neuvotteluihin. Se aikoo panna toimeen verettömän vallankumouksen - luottaen siihen että panssarit eivät vyöry Varsovaan, onhan kaupunki täynnä länsimaisia diplomaatteja ja lehtimiehiä." 

"Egerton oli laiha ja väsyneen näköinen mies, jonka silmät olivat ilmoittuneet liian monien talvien koleista ajatuksista ja suu oli yhä hiukan vääristynyt ensimmäisten illuusioiden karisemisen seurauksena, milloin se sitten olikin tapahtunut." 

Kyseessä on eräs hienoimpia lukemiani vakoilukirjallisuuden teoksia. Kirja on kirjoitettu muutama vuosi Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen ja Neuvostoliiton asema Puolassa välittyy elävänä. Kirja tarjoaa hienoa ajankuvaa ja jännitystä.  

Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 1/1972: ”Adam Hall on kirjallisesti korkeatasoinen agenttiromaanien tekijä, joka vaatii aika lailla valppautta: hän vihjaa mieluummin kuin lavertelee ja selittää usein vasta sivuja myöhemmin asioita, jotka terävän lukijan kait olisi pitänyt ymmärtää samaan tahtiin Quiller-sankarin kanssa. Hallin koko taidokkuus raukeaa loppujen lopuksi helponlaiseen kyynisyyteen, joka on sitä arveluttavampaa mitä lähempänä maailmanpolitiikan todellisia ongelmia ollaan. Nyt ollaan perin lähellä: Hallin sumeilemattomassa rakennelmassa odotetaan Puolassa Tšekkoslovakian elokuun 1968 toistumista. Tuollaisen spekuloinnin vuoksi ei kirjaa mielellään suosittele.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti