27.6.2018

Lovesey, Peter: Viimeinen oikea rikosetsivä

Peter Lovesey
Viimeinen oikea rikosetsivä

Blue moon 2002
The Last Detective 1991

”Viimeinen oikea rikosetsivä aloitta nykyaikaan sijoittuvan sarjan, jonka päähenkilö on ruumiiltaan muhkea ja tavoiltaan itsenäinen rikostarkastaja Peter Diamond. Tämä viimeinen klassinen rikostutkija arvostaa perinteistä poliisin jalkatyötä ja suhtautuu epäluuloisesti uuden ajan elkeisiin kuten tietokoneisiin ja valkotakkisten miesten dna-analyyseihin. Diamondin toimintatavat koettelevat jo ennestään kitkaisia suhteita esimiehiin. Kirjan näyttämö on viehättävä Bathin kaupunki, erityisesti sen läpi virtaavan joen patorakennelma ja kaupungille nimen antanut roomalaisaikainen kylpylä. Bathissa vastentahtoisesti asuneen kirjailija Jane Austenin ennestään tuntemattomilla kirjeillä on tärkeä roolinsa.”

Kirjoitettuaan 1800-luvulle sijoittuneita jännäreitä, Lovesey jatkaa nyt nykyajassa. Miljöö muuttuu, mutta kertomukset ovat yhtä hienoja. En muista lukeneeni yhtään huonoa Loveseyn kirjaa. Tämäkin on mielenkiintoinen ja mukaansatempaava. Naisen ruumis löytyy järvestä, eikä henkilöllisyydestä ole aluksi mitään tietoa. Lopulta se selviää ja ahkeran poliisityön tuloksena alkavat tapahtumat selvitä. Naisen aviomies on kirjallisuuden professori ja hän pelastaa erään pojan hengen. Lukijalle tarjotaan useaakin mahdollista syyllistä. Kesken tutkimusten tarkastaja Diamond joutuu esimiehensä nuhtelun kohteeksi ja sanoutuu irti työstään. Eräs epäillyistä joutuu oikeuteen syytettynä murhasta. Diamond kuitenkin jatkaa tutkimuksia omin päin apunaan syytetyn naisen poika. Sama poika, jonka professori pelasti hukkumasta. He paljastavat juttuun liittyvän huumekaupan. Viime hetkellä, kesken oikeudenistunnon Diamond saa selville tietoja, joilla puolustus saa kumottua syyttäjän aineiston ja juttu raukeaa. Mutta murhaaja paljastetaan vasta aivan viimeisillä sivuilla. Minulle se oli yllätys.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti