Hammond Innes

Hammond Innes (1914 – 1998) oli hyvin suosittu brittiläinen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten jännittävistä seikkailukirjoistaan. Hän syntyi Horshamissa, Etelä-Englannissa, mutta oli skottilaista sukujuurta. Samoin oli hänen vaimonsa, Dorothy Lange, joka oli itsensä Sir Walter Scottin ja satusetä Andrew Langin sukulainen. He avioituivat vuonna 1937, Hammondin työskennellessä Financial News – lehdessä. Toisen maailmansodan syttyessä hän lähti vapaaehtoisena laivastoon ja palveli mm. ilmatorjuntatykistössä osallistuen tällä tavoin kuuluisaan yläilmoissa käytyyn taisteluun Britanniasta. Hän kirjoitti romaaneja jo tuolloin, mutta vasta sodan jälkeen hän jäi kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Hänestä tuli suosittu jännityskirjailija, mutta hän kirjoitti muitakin kirjoja - esimerkiksi lastenkirjoja pseudonyymillä Ralph Hammond.

Innes aloitti vuonna 1939 kirjan The Trojan Horse (Kasvot ampuma-aukossa) Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen. Tapahtumat huipentuvat Suomeen matkalla olevalla sotatarvikelaivalla. Kirja ilmestyi 1940. Kun mainio Maddon’s rock (Varastettu laiva) ilmestyi 1947, kirjoitti Sunday Pictorial: ”Hammond Innes varmistaa maineensa nykyajan parhaana seikkailujännäreiden kirjoittajana.”

1960-luvulla Hammond Innes alkoi kiinnittää yhä enemmän aikaa tarinoiden taustatyöhön matkustellen laajalti ja seilaten myös omalla veneellään. Monet hänen tarinoistaan onkin asiantuntevasti kirjoitettuja meriseikkailuja. Päähenkilö on usein tavallinen heppu joka joutuu mittelemään niin luonnonvoimien kuin konnienkin kanssa. Ainakin neljä Innesin tarinaa on filmattu ja kirjasta Golden Soak (Jarra Jarran kulta) tehtiin kuusiosainen TV-sarja. Joitain hänen kirjoistaan on käännetty yli 30 kielelle.

Hammond Innes saavutti eläessään kunniaa ja mainetta – kunnianosoituksina olivat C.B.E. (Commander, Order of the British Empire) vuonna 1978 ja Bouchercon Lifetime Achievement vuonna 1993. Dorothy kuoli vuonna 1989 ja Hammond kymmentä vuotta myöhemmin. Hänen viimeiseksi kirjakseen jäi vuonna 1996 ilmestynyt Delta Connection.


Hammond Innesin suomennettuja jännityskirjoja:
 

Wreckers Must Breathe (1940) - Taistelu tukikohdasta 1984
The Trojan Horse (1940) - Kasvot ampuma-aukossa 1962
Dead and Alive (1946) - Kuolleena ja elävänä 1962
Killer Mine (1947) - Kauhujen tunneli 1953
The Lonely Skier (1947) - Yksinäinen hiihtäjä 1959
The Blue Ice (1948) - Sininen jää 1958
Maddon’s Rock (1948) - Varastettu laiva 1952
The White South (1949) - Rikos napamerellä 1951
Air Bridge (1951) - Kummituslentokone 1952
Campbell’s Kingdom (1952) - Veijarin testamentti 1957
The Strange Land (1954) - Outo maa 1962
The ‘Mary Deare’ (1956) - S/S Mary Dearen haaksirikko 1957
The Land God Gave to Cain (1958) - Kainin maa 1959
The Doomed Oasis (1960) - Tuomittu keidas 1961
Atlantic Fury (1962) - Atlantin raivo 1963
The Strode Venturer (1965) - Valkoinen vesi 1966
Levkas Man (1971) - Luola 1971
Golden Soak (1973) - Jarra Jarran kulta 1973
North Star (1975) - Pohjantähti 1975
The Big Footprints (1977) - Kuolema savannilla 1978 (2.p)
Solomons Seal (1980) - Kirottu saari 1981
The Black Tide (1982) - Musta surma 1982
High Stand (1985) - Metsän kirot 1987
Medusa (1988) - HMS Medusa 1989
Isvik (1991) - Kuolemanlaiva 1992

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti