Karhusaari
WSOY 1971
Bear Island 1971
”Viheliäinen filmiryhmä purjehtii natisevassa troolarissa, veitsenterinä leikkaavassa myrskyssä kohti häijyä Karhusaarta. Pahansuopa saari kohoaa arktisesta merestä kuin sokean ja hullun kuvanveistäjän työ. Filmiryhmään on koottu parhaat päivänsä nähneitä tähtiä, ikääntyviä sankareita, toisen ja kolmannen luokan kykyjä. Mutta miksi yksi heistä on puolalainen kreivi ja miksi yhdellä pääosakkaista on synkkä menneisyys kolmannen valtakunnan agenttiverkostossa? Kaikki ei ole miltä näyttää. Tämän toteaa myös tohtori Marlowe, laivalääkäri, viimeistään sillä hetkellä kun matkustajat salaperäisen myrkyn tuhoamina poistuvat näyttämöltä viimeisen kerran, yksi toisensa jälkeen. Ja kun matkan kolkko päämäärä lopulta häämöttää, alkaa myös raivokas taistelu – taistelu kullasta, toisen maailmansodan aikaisesta ryöstösaaliista.”
Jännittävä tarina kylmissä puitteissa. MacLeanin tarinoissa on yllätyksellistä jännitystä ja karua toimintaa – joskus hieman liikaakin minun makuuni.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 11/1971: ”Tätä teosta on jo ehditty rinnastaa tekijänsä parhaisiin. Rinnastus on mielestäni pahanlaatuista liioittelua. Lukija on tyytyväinen autenttiseen maisemaan: paikkaan joka on olemassa. Hänelle ei kuitenkaan käsittääkseni pidä tyrkyttämällä tyrkyttää murhia, rajansa silläkin. Toisen maailmansodan aikaisen kätketyn aarteen noutaminen on jo aiheena perin käytetty ja noutamisen toteutus sotkeutuu niin sekavaan ja paisuteltuun juoneen, että eräissä vaiheissa lukija jo neuvoo kirjailijaa. Hyvä juoni ei koskaan ole mutkikkaampi kuin mitä lukija ymmärtää tai jaksaa pitää mielessään. Tekijä on taitava kertoja ja häneltä olisi lupa odottaa selkeämpää jännitystä. Koulufysiikkansa muistava lukija harmistuu lopuksi, kun tekijä esittää että lyijyllä päällystetty kultaharkko on kuin vastaava rautaharkko, eli että eroa ei olisi helppo huomata. Kultahan painaa lähes kolme kertaa raudan painon.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti