Navaronen haukat
WSOY 1968
Force 10 of Navarone 1968
“Navaronen tykkilinnoituksen rauniot savuavat vielä, kun sen kukistajat määrätään mahdottomaan tehtävään. Jugoslavian sydämessä Bosnia-Hertsegovinan louhikkoisessa vuoristossa on umpilaakso, jonne natsit ovat motittaneet kokonaisen partisaanidivisionan. Se on pelastettava. Tehtävään kelpaavat vain kokeneimmat, terävimmät ja häikäilemättömmimmät kaukopartiomiehet, Navaronen sankarit. Uusseelantilainen Keith Mallory, jenkki Dusty Miller ja kreikkalainen titaani Andrea Stavros muodostavat kolmikon, jonka mittaista ei löydy toista Välimeren alueelta. Mutta partisaanien pelastaminen on vain alkua, peiteoperaatio. MacLean järjestää ylittämättömät jännitysmomentit. Hän ampuu sarjan shokkeja, jotka tyrmäävät varoituksetta, säälimättömästi.
Navaronen haukat alkaa kun Navaronen tykit loppuu, keskiviikkona keskiyöllä. Päähenkilöt ovat samat, mutta seikkailu on toinen.”
Tämä kirja jatkaa samaa vauhdikasta linjaa kuin edeltäjänsäkin. Supesankarit ovat Navaronen tykit –tarinan jäljiltä puolikuolleita valvomisesta, nälästä ja fyysisestä rasituksesta. Ilman lepotaukoa heidät passitetaan uuteen tehtävään, jossa taas kiipeillään jyrkänteillä ja niitetään natseja. Taaskaan ei ehditä nukkua ja syöminenkin jää heikonlaiseksi. Tämän kertainen paukku vie tuhansia miehiä ja panssarivaunut. Kirja on jännittävä, muttei kuitenkaan aivan niin tyrmäävä kuin takakannen tekstissä väitetään.
Teosarvio Arvostelevassa kirjaluettelossa 10/1968: ”Kirja on jatkoa sen verran, että toiminta alkaa siitä, mihin Navaronen tykit päättyi, ja että päähenkilöt ovat samat. Nyt on kysymyksessä itse asiassa melkeinpä selvältä näyttävä, tosin uhkarohkea tehtävä ottaa selvää kadonneiden yhteysmiesten kohtalosta saksalaisten miehittämässä Jugoslaviassa. Lukemista vaikeuttaa ärsyttävästi se, että tekijä ei selvitä lukijalle todellista tehtävää, vaan jättää aluksi pääasian arvailujen varaan. Uskottavuutta häiritsee lisäksi juonen monimutkaisuus. Tekijä on ylittänyt itsensä jännityksen luomisessa; se on kääntynyt osittain vastakohdakseen. Sille, joka vielä löytää jännityksensä sodan kuolemanpelosta, kirja kelpaa. Monimutkainen juonikompleksi on kuitenkin osittain pudottanut sodan villin lännen romaanin tasolle: aseella uhkaillaan ja pakotetaan, ei tapeta. Ja tappamatta jäänyt vihollinen on kohta seuraavassa käänteessä taas edessä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti